Skip to content

Taiteellisen johtajan blogi: Sävellystilauksista

Uusinta Ensemble on 24 konserttikautensa aikana soittanut 219 konsertissaan reilu sata kantaesitystä ja tilannut vuoden 2015 jälkeen peräti 16 omaa teosta – noin kolmanneksen kantaesityksistämme viimeisen vuosikymmenen aikana, kahden tilauksen vuosivauhdilla. Muut kantaesittämämme teokset ovat syntyneet esimerkiksi festivaalien tai säveltäjien itsensä rahoittamina. Rakkaita kaikki.

Onneksi maassamme on sävellystilausten rahoittamiseen muutamia erillisiä hakuja. Tämä onkin välttämätöntä, sillä sävellystilausten sisällyttäminen nykymusiikkiyhtyeen kokonaisbudjettiin ei tunnu vakuuttavan rahoittajia myöntämään tukea kokonaisuuden vaatimassa laajuudessa. Silloin tilaamisesta kiinnostunut yhtye luonnollisesti joutuu toteamaan päätehtäväkseen konserttien järjestämisen ylipäänsä, sillä eihän taiteellinen johtaja voi tuoda yleisön eteen pelkkää partituuriakaan soittajien ollessa keikalla muualla. Oikeastaan vain korona-aikana, kaiken muun toiminnan ollessa kiellettyä, pystyimme ohjaamaan Uusinta Ensemblen ydinrahoitusta kouralliseen uusia tilauksia. Vähemmän kannustavasti näistä pandemian aikana käynnistetyistä tilaussävellyksistä viimeisetkin saadaan toivottavasti edes juhlavuotemme 2024 aikana vihdoin esitettyä, mikä on kuvaava esimerkki konserttibudjettimme tiukkuudesta ja ennustamattomuudesta kaupunginorkestereille suunnatun valtionosuusjärjestelmän ulkopuolella, niin keskeinen nykymusiikki-instituutio kuin tilaajana olemmekin.

Tilaussävellys juuri oikealta säveltäjältä oikeaan aikaan saattaa olla yhtyeelle itselleen ratkaiseva myyntivaltti ulkomaille, kenties ehto koko vientiprojektin toteutumiselle, joten vaikuttaisi että tilaussävellystukiehtojen joustavuutta kannattaisi yhteisen hyvän nimissä lisätä, mikäli kansainvälistymistä halutaan edistää. Kansainvälinen yhteistyö kun luo aina lisävaatimuksia tilattavaksi valikoituville säveltäjille, sillä taiteellista suunnitteluvastuuta jakavien määrä moninkertaistuu. Tähän kansalliseen tarkoitukseensa korvamerkitty, mutta muilta ehdoiltaan tarpeeksi joustava tilaussävellysrahoitus on paras lääke. Kansainvälisten tilausten luoma työtilaisuuksien lisääntyminen tuskin ainakaan kaventaa sitä säveltäjien monimuotoisuutta, joita ehdot on alkujaan luotu turvaamaan.

VOS-tyylinen perusrahoitus tai nykyisten keinovarojen laajennus, vaikkapa Teoston uuden perustettavan säätiön avustamana tai festivaalien rinnalle Suomen Säveltäjät ry:n tukemaksi päässeenä edesauttaisi toimintaamme sävellysten tilaajina. Näin rahoitushakuihin suunnatut resurssimme ohjautuisivat suurempiin sävellystilauksiin. Huddersfieldissä haistelin, että juuri sellaisille saattaisi parahiksi olla vientimarkkinatkin aukeamassa.

Olemme Uusinta Ensemblessä erityisen ylpeitä sävellystilauksistamme samalla kun suunnittelemme koko ajan lisää. Tiedostamme positiomme nykymusiikin ekosysteemissä ja onhan säveltäjien työ luonnollisesti ensiarvoista säveltäjien ja esiintyjien perustamalle uusimpaan musiikkiin keskittyvälle ensemblelle, jonka taiteellisena johtajana on aina toiminut ammattisäveltäjä. Mitään muuta emme toivo kuin lisää mahdollisuuksia sävellystilauksille ja niiden esittämiselle.

Ei siis ole yllättävää, että Musiikkitalossa järjestettävässä 25-vuotisjubileessamme 3.2.2024 kuullaan kolme kantaesitystä. Ylen radioiman juhlakonsertin viidestä esittämästämme teoksesta kaksi on Uusinnan tilauksia Suomessa asuvilta säveltäjiltä (kiitos Madetoja-säätiön ja Sibelius-rahaston), kaksi on uusinta ulkomailta, minkä lisäksi kuullaan yksi kotimainen uusinta vuodelta 1976. Tule mukaan juhlimaan jotain uniikkia!

Jarkko Hartikainen
Uusinta Ensemblen taiteellinen johtaja vuodesta 2023
(ammattisäveltäjä vuodesta 2003)